Koirien elämää
Blogi kolmen koiran elämästä

Koirien kanssa arki hujahtaa nopeasti. Ja vapaapäivät. Ne jos mitkä on yleensä omistettu karvasille.

Tänään vuorossa oli koirien harjausta ja lenkkeilyä pidemmän kaavan mukaan sekä rakkautta ilman kiirettä. Täällä siis elellään seesteistä koiraperhe elämää. Mörkön uhmailut on tipotiessä  ja neiti on ollut jo muutaman viikon tekemättä tuhmia. Kongeja ja maitopurkkeja on vähennetty huomattavasti ja ensi viikko taidetaan kokeilla ilman niitä kokonaan, josko neiti olisi vihdoin oppinut että päivät voi nukkua ja leikkiä omilla leluilla eikä syöden lattialistaa tai mattoja.

Muska vanhenee jo melkein silmissä. Tai no ei nyt ihan, mutta aamulenkin jälkeen huomaa kuinka jalat alkaa olla raskaat. Pallon perässä takapihalla kyllä jaksaa juosta ja naapurin poikaystävä saa vieläkin vanhuksemme sekaisin. Ulkoilutus järjestykseen on tehty muutoksia. Muska kävelee nykyisin yksin yhden taluttamana ja Mörkö ja Willow virkeimpinä saavat kävellä kahdestaan toisen taluttamana. Lisäksi Muska pääsee useimmin yksin ulos haistelu kävelyille kun taas kaksikko lähtee pitkälle lenkille melkein juoksuvauhtia.

Willow on oma itsensä, rauhaa rakastava karvapallo. Noin kuukausi sitten huomattiin sen anturoiden vaalentuneen ja olevan sellaiset läikikkäät. Näytti jotenkin hurjalta. Puolisoni soitteli sitten eläinlääkäriin ja kyseli mistä mahtaa olla kyse. Onneksi kuitenkin selvisi olevan normaali ilmiö. Koirien tassujen anturoissa saattaa tapahtua pigmentti muutoksia iän myötä. Ei siis hätää. Karvanlähtö aika on jokaisella tällä hetkellä ja se tietää imurin huudattamista melkein joka päivä. Mutta se on pieni hinta siitä miten ihanaa se onkaan tämän kolmikon kanssa elellä.

Juna-asemalla seikkaili humalassa oleva mies koiransa kanssa, koira oli kaunis ruskea lapinkoira.

Seurasin sitä miestä siinä samalla kun odotin junaa, koira näytti alistuneelta ja pelokkaalta. Mies komensi sitä ja oli sille ilkeä. Nyki hihnasta ja karjui. Koira vain oli. Ei se edes yrittänyt tehdä mitään. Mies ja koira nousivat kanssani samaan junaan, mutta en sen koomin niitä siellä nähnyt.

Mieleeni jäi kuitenkin ajatus, ajatus siitä kuinka perhettä tai kasvattajaa ei pysty valitsemaan. Lohduttaako ajatus ettei koira ehkä tiedäkään paremmasta elämästä. Hmm.. pistää ajattelemaan että onko sitä tarjonnut omille koirille mahdollisimman hyvän elämän, onko tarjonnut tarpeeksi virikkeitä ja aikaa. Luulen että koiramme ovat tyytyväisiä siihen mitä pystymme heille tarjoamaan.

Aamulla herätessäni minulla oli se mies ja koira edelleen mielessä, unisilla silmillä aloin selittämään asiaa puolisolleni ja hän totesi kylmän rauhallisesti, että tuollaisen kohtalon omaavia koiria on maailmalla paljon. Tavallaan pitäisi olla tyytyväinen siihen, että se mies, vaikka se oli humalassa ja ärisi koiralleen, se koira näytti saaneen ruokaa, sillä oli hyvä panta ja hihna ja se oli päässyt ainakin ulos.

Aurinko paistaa, on äitienpäivä, me pakkaamme koirat autoon ja lähdemme koirapuistoon.

Koin ihanan kohtaamisen eilen kävelyllä koirien kanssa. Olimme puolisoni kanssa viemässä koiria ulos kun joku kävelytien kulmasta huikkasi ”onko tuo Briard?” Minä kummissani katsoin kuka siellä huutelee ja sain vastattua myöntävästi (siksi olin kummissani, koska yleensä minulta kysytään mikä tuo on? eikä toisinpäin). Sieltä tuli sellainen nainen, juu ehkäpä päälle viidenkympin oleva nainen, ja se kertoi ihanan tarinan siitä kuinka sillä on ollut vuonna -88 briard. Ja minä kuuntelin silmät pyöreinä. Oli ihana jutella ihmisen kanssa joka tunsi rodun ja tiesi rodusta vaikka ja mitä. Hänen koiransa oli elänyt jopa 14vuotiaaksi ja se kertoi että se oli ollut ihan maailman paras koira, niin ihana ettei se sen jälkeen uskaltanut ottaa toista briardia koska pelkäsi vertaavansa niitä keskenään. Minulta taisi siinä kohtaa jo valua kyynel poskelle.

Oli hassua kuinka tunnistin Mörkön monesta asiasta mitä se kertoi omasta edesmenneestä koirastaan. Hänenkin koira oli ollut todella nopea oppimaan ja fiksu, tottelevainen, rauhallinen ja ihmisiä rakastava. Se nainen rapsutteli Mörköä ja hymisi muistoissaan. Se hänen koira oli selkeästi ollut hänelle todella tärkeä.

Se oli kyllä sarjassamme ”parhaat kohtaamiset” top 5dessä ihan varmasti.

Olen sen jälkeen miettinyt paljon sitä mitä itse joskus kertoo omista koiristaan, mitä asioita sitä jää muistelemaan sitten kun sitä karvaturria ei olekaan enää siinä elämässä joka päivä.

Muskan kohdalla näitä ajatuksia tulee mietittyä useimmin, neiti kuitenkin täyttää tänä vuonna sen 15vuotta. Muskasta tulee olemaan monen monta tarinaa, hassuja tapahtumia ja välillä vähän rasittaviakin tapauksia. Mutta Muska on ollut minun ensimmäinen oma koira, ja varmasti vielä vuosi kymmenienkin jälkeen sitä tulee muistelemaan hymy huulilla ja kyyneleet silmissä. Mutta onneksi meillä on vielä yhteisiä hetkiä edessä toivottavasti vielä monia.

” Tuuli mun turkkia heiluttaa”

Mörkö nauttii lämpimästä kevät tuulesta takapihalla.

Olimme maanantai-aamuna tyttöjen kanssa lenkillä tässä meidän omakotitalo alueella. Tytöt siinä hasiteli valotolppaa ja Willow taisi sen siinä samalla merkata. Siinä samassa pensasaidan takana olevan paritalon ikkunaan alkoi joku hakata. Kurkkasin selkäni yli ja siellä joku Täti pui mulle nyrkkiä.. Ihmetykseni oli suuri ja viitoin sille käsillä että mitä se siellä riehuu. Se täti sitten avasi ikkunan ja alkoi hullun lailla huutaa kuinka mun koira kuulemma paskoo sen pihamaalle ja plaaplaaplaa. Heti kun sain puheenvuoron, aloitin pahoittelemalla ja anteeksi pyydellen selittämään, ettei mun koira paskonut mihinkään ja vaikka olisikin niin mä aina kerään koirieni jätökset. Ja toiseksi en tiennyt että pensasaidan tienpuoleinen nurmireunus on hänen pihaansa (eikö se pensasaita juuri rajaa hänen tonttinsa?). Täti siellä ikkunassa jatkoi huutamista ja minä ystävällisesti käännyin ympäri ja jatkoin matkaani. Hetken hymyilytti kunnes kuulin auton tulevan selän takana. Pyysin koiria tien sivuun ja itsekin menin nurmikolle seisomaan (vaikka täällä on aika leveät tiet, että varmasti mahtuu ohi). Kunnes järkytykseksi musta auto kiilaa ihan siihen meidän viereen ihan kuin yrittäisi päälle ajaa, ja Mörkön kylkeä pitkin auto menikin. Minä hermostuin totaalisesti, puin nyrkkiä ja huidoin. Auto pysähtyi meidän eteen ja joku sieltä etupenkiltä heilui, mutta ei noussut autosta ylös vaan jatkoi kaasupohjassa meidän ohi. Minä onneksi fiksuna otin rekkarin ylös ja muutkin tiedot autosta. Sydän hakkasi ja huimasi. Oli tosi lähellä ettei Mörkö satuttanut itseään.

Selvittyäni säikähdyksestä tajusin samassa, ettei vain auton kuljettaja olisi ollut sama Täti joka minulle hetki sitten ikkunasta huusi. Onneksi kerroin tapahtuneesta puolisolleni joka kävikin iltalenkillä tarkistamassa kyseisen tädin pihassa olevan auton rekkarin ja kas kummaa rekkari täsmäsi.

Joten tiedoksi vaan tämä ei jää tähän!

Netistähän sen kaiken löytää.. Tuollainen hammaskysta on yleistä lyhytkuonoisilla koirilla kuten boksereilla. Mutta nettiartikkelin mukaan suositellaan ottamaan röntgenkuvat jo varhaisessa vaiheessa jolloin voidaan ennalta ehkäistä kystan muodostuminen.. Ahh.. Ja minä hermoheikko taidan sittenkin soittaa ja varata neidille sen röntgen ajan… Ehkäpä kuitenkin…

Heipparallaa.

Tänään meillä oli Mörkön ns. yksivuotisneuvola. Mörkö sai rokotukset ja muutenkin koira tarkistettiin päällisin puolin. Mörkö käyttäytyi tuttuun tapaansa kiltisti ja sai kovasti kehuja. Eläinlääkäri oli sitä mieltä että Mörkö voisi ihan hyvin vähän lihottaa itseään, neiti kuulemma on oikein hoikassa kunnossa, mikä tavallaan ei ole huonopuoli koska rodulle on ominaista hoikka ruumiinrakenne. Mörkö on kuitenkin nartuksi isokokoinen joten massaa saa olla lisää. Lisäksi lääkäri huomasi että Mörköltä on kaksi hammasta jäänyt puhkeamatta. Ja se vaatii seurantaa. En ole edes aikaisemmin moisesta kuullut, mutta jos hammas ei puhkea ja jää ns. ikeneen sisälle se voi aiheuttaa leukaluuhun kystan joka syövyttää leukaluuta. Tämä on ikävämpi asia koska kyseistä kystaa ei näe ulospäin vaan tilanne on tarkistettava röntgenkuvilla. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että jos Mörkö ei oireile tai tule muita hammas ongelmia niin riittää jos 4-5vuotiaana käy ikenet kuvauttamassa. Ja tästäpä jäi minulle huoli.. Jotenkin tuli sellainen olo että pitäisikö ne heti käydä tarkistamassa ja mitäs jos jotain tulee eikä me vaan huomata. Onneksi eläinlääkäri vakuutti ja sanoi että ihan rauhassa voi olla siihen viiden vuoden ikään ja sitten käydä röntgenissä. Hmm..

Muuten kyllä Mörkö sai kovasti kehuja, lihaksikkaasta olemuksestaan ja hienoista silmistään. Juu ja äiti on täysin samaa mieltää tuosta silmä asiasta. Mörköstä on tullut meidän perheessä oikein Mussukka-mörkö.

Ja sitten vähän tassi asiaa; Itse olen hullaantunut entistä enemmän koiratanssista ja hullaannus on tarttunut nyt myös Mörköön. Joka ilta on muutamat pyörähdykset harjoiteltu etupihalla ja Neiti oikein nauttii ja innostuukin kovin kun joku asia onnistuu. Tällä hetkellä Mörkö rakastaa kun saa pujotella mun jalkojen välistä. Se oikein puskee ja heiluttaa häntää

Huomenna meillä jatkuu tanssit taas koirakoulun merkeissä, siellä opetellaan hyppyjä ja tassujen käyttöä; mielenkiintoista !

Meidän vauva, karvakasa, talja, Möhköfantti, Mörkkyli täytti 12.4 1v. Ja äiti täällä tuntee ahdistusta.

Meidän vauva on jo iso tyttö. <3

Meillä menee kaikinpuolin mallikkaasti. Mörkö viihtyy koiratanssissa ja on oppinut paljon uusia taitoja. Willow ja Muska touhuaa samaan malliin kuin ennenkin. Kaikki kovasti odottavat kevättä ja riehumista auringon paisteessa. Tällä hetkellä kyllä kaipaa itsekkin jo kuivia ilmoja. Sisälle tulee ihmeen paljon hiekkaa koirien tassujen mukana joten imuri kiittää olemassa olostaan.

Hihiii, olen aivan pyörryksissä. Nimittäin KOIRATANSSISTA. Meillä oli keskiviikkona ensimmäinen koiratanssi tunti ja se oli just niin hauskaa ja mieletöntä kun olla ja voi. Mörkö pääsi ihan oikeuksiinsa kun sai jopa vähän innostua touhuamaan. Taustalla soi mukaansa tempaava musiikki ja heti aloitimme harjoittelemaan kosketuskepin käyttöä (ideana että koira oppii koskettamaan keppiä –saa herkun, ja jatkossa sen avulla pystyy ohjaamaan koiraa erilaisiin temppuihin –kun koira oppii tempun voi kepin jättää pois ja koira osaa tempun pelkästä käskystä). Mörkö pääsi loistamaan fiksuudellaan ja onnistui heti alkuun tajuamaan kepin idean.  Itse tykkään koiratanssista sen takia koska siinä saa aika vapaat kädet siihen minkälaisia ”tanssiliikkeitä” koiralleen opettaa ja miten ne toteuttaa, toisin kuin tokossa –pitää istua tietyssä kulmassa tietyllä etäisyydellä jne.

Mutta tämä oli vasta eka kerta, katsotaan miten harrastus lähtee sujumaan. Ja niin kuin aikaisemminkin olen sanonut, tarkoitus on vain harrastaa ja nauttia yhdessä tekemisestä. Ei niinkään kilpailemisesta tai suurista tavoitteista.

” Mä jo aavista mitä tuleman pitää, Äiti pakkaa mukaan sen saman kanssin, mun tassupyyhe, kakkapusseja, mun vesipullo, ja jotkut kengät. Mä vahdin vierellä niin kauan että nään mun herkku pussukan. Äiti laittaa aina sen roikkumaan housuihin, silleen just sopivasti mun nenän korkeudelle.  Me mennään autolla ja mä tiedän tasan tarkkaan sen paikan mistä mennään sisään sinne halliin. Mut hei, täällä on ihan eri kaverit kun aikaisemmin. Täh? tää ei olekaan se rally-toko. Kuuntelen äidin vierellä tarkkaan vaikka mua kyl enemmän kiinnostas mennä moikkaamaan noita uusia kavereita, hei kukas toi terrieri on, ei olla aikaisemmin nähty? Okei okei, äiti näyttää mulle namia, nyt tää alkaa, joo mä oon hereillä. Äitillä on kädessä joku ihme keppi, mut siis mikä toi on –aa mä saan namin, mitä mä tein, kokeillaas uudestaan, aa taas nami. Onks toi äiti ihan seonnut, se syöttää mulle nameja aina kun mä kosken tota kepin päätä, tota punaista palloa. Hauskaa, nameja sataa mun suuhun, jee tää on kivaa. Kosketus vaan ja taas saa herkun. No mut hei äiti, miks sä alat yhtäkkii liikuttaa sitä keppii, täh, anna se nami? - okei, siis joo tajusin, mä tuun, mä seuraan sitä palloa ja taas mä saan namin. Äiti hymyilee, taidan tehdä oikein. Tää on helppoa ja hauskaa. Tää on parasta mitä mä tiedän. Mä heilutan häntää et äitikin tajuu et tää on kivaa.

Äiti yrittää olla ovela. Nyt se pyörittää sitä keppiä, joo mä ymmärrän, kierrän ympyrän ja taas tulee nami. Ainoa mikä tässä on, niin täs ihan väsyy kun pitää seurata tota keppiä ja viel ku äiti heiluu tossa vieressä. Eikä vieläkään pääse moikkaamaan noita kavereita. Yksikin taitaa olla sekasin se juoskee oman omistajan jalkojen välistä ja haukkuu, mut hei, se saa nameja. Mitä täällä tapahtuu oikein, saanks mäkin namin jos teen noin? ”

Rallytokon viimeinen kerta oli sitten tanssin jälkeen. Vikalla kerralla teimme ihan oikean Mölli-radan. Vaikka kuinka on treenattu ja harjoiteltu siellä kurssilla niin nyt ensimmäisen kerran hiipi ihan oikea jännitys pintaan. Kaikkien katsoessa ympärillä piti kulkea 15 kylttiä läpi. Oli hassu tunne kun lähdön kohdalla alkoi jalat tutista, vaikka kyse ei ollut mistään kilpailusta. Kouluttaja valitsi lopuksi parhaan suorituksen jossa oli tekemisen meininkiä ja aitoa kannustusta sekä yhteispeliä –Minä ja Mörkö oltiin kuulemma ansaittu kunnia maininta. Ja tuon jälkeen kouluttaja tuli luokseni ja sanoi, että olisi harmi jos en innostuisi Mörköä käyttämään kilpailuissa. Mörkössä on kuulema potentiaalia kehittyä, koska on niin fiksu ja nopea oppimaan. Hmm.. mutta, tämä on meille vain harrastus, ainakin uskon niin..

Juu meitä on juoksutettu eläinlääkärissä tässä muutaman viikon aikana ja syyt ovat olleet seuraavat:

Willowin silmä vuoti muutaman päivän ns. vettä ja eipä osattu siitä olla kummemmin huolissaan. Kunnes eräänä aamuna silmä rähmi ihan kunnolla. No, soitto eläinlääkärille, siellä kerrottiin että kannattaa muutama päivä pyyhkiä silmää keitinvedellä, josko se helpottaisi, jos ei niin sitten suunta kohti lääkäriä tarkistuttamaan silmä.  Hetken silmä näytti jo paremmalta mutta vuoti vielä sen verran että Mamma päätti suunnata Vilkun kanssa eläinlääkäriin. Muutenkin olimme olleet vähän Vilkusta huolissamme kun se oli muutamana päivänä ollut vähän vaisumpi ja lenkeillä se vain hiissaili hiljaa perässä.

Reissu oli kannattava koska Vilkulla tosiaan oli silmätulehdus ja sai siihen silmätipat. Sekä Mamma oli kertonut eläinlääkärille Vilkun vaisusta olemuksesta niin lääkäri määräsi Vilkulle vielä yleisen antibiootin tappamaan mahdolliset pöpöt, jos sellaisia oli. Ja niinpä me ollaan saatu reipas ja iloinen Vilkku takaisin. Silmä voi jo paremmin.

Sitten reissu numero 2, Meidän neiti Mörkö nimittäin on ollut sellaisen viikon todella hellyydenkipeä eikä kotona hirveämmin ole leikkinyt, pääasiassa nukkunut huomattavasti enemmän kuin yleensä. Sitäkään emme sen kummemmin olleet ihmetelleet kun kuitenkin ulkona neiti riehui ja temmelsi tuttuun tapaan. Muutaman päivän kiinnitimme huomiota kun neiti nuoleskeli turhankin usein alapäätään ja oli jotenkin tietoisempi puhtaudestaan. Ajattelin siellä olevan joku takku häiritsemässä, mutta nuoleminen alkoi mennä ihan yli ja kova lutkuttaminen herätti jopa yöllä. Joten päätinpä ottaa asiaksi kurkata neidin haaroihin ja piti ihan Mamma huutaa katsomaan – Mikä tuo on? kuului suustani johon Mamma tietävästi vastasi – Se on Mörön pimppa. Aikuisten oikeasti se siellä olikin mutta kellertävän liman peitossa. Se oli kyllä aika hurjan näköinen. No minä sitten saman tien soittamaan eläinlääkärille joka sanoi että näyttämään on tultava, mutta Mörkön eläinlääkäri oli täynnä asiakkaita seuraavat päivät joten kehotti varaamaan jostain muualta ajan seuraavaksi päiväksi. Minä kuitenkin päätin, etten jää odottamaan vaan soitin Vantaan pieneläin päivystykseen ja lähdimme samana iltana näyttämään koiraa siellä.

Mörkö sai kehuja ulkonäöstään ja hoikasta olemuksestaan, mutta tosiaan pimpasta löytyi tulehdus, emätintulehdus. Kuulemma ovat jokseenkin yleisiä nuorilla koirilla varsinkin jos ensimmäiset juoksut antaa vielä odottaa. Kuitenkaan ei ole mikään vaarallinen juttu, mutta koiralle hiukan ikävä. Siksipä Mörkö sai antibiootit ja nyt tarkkaillaan tilannetta. Jatkossa jos usein uusii, niin täytyy käydä eläinlääkärissä huuhtelussa. Mutta paras tapa päästä moisista tulehduksista eroon olisi mahdollisimman pian alkavat juoksut, mutta kun niihin ei Mamma eikä Äiti voi oikein vaikuttaa.

Itselläni on aina ollut elämässä Narttu koiria enkä kyllä koskaan ole moiseen vaivaan törmännyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Se mikä ainakin on tullut todistettua että meidän Neidillä on teräsvatsa, hyvin sietää antibiootteja. Nyt sitten odotellaan että saadaan kuuri loppuun ja sitten päästäisiin aloittamaan matokuuri jonka seurauksena Mörkö saisi 1v rokotuksen. Neiti kun juhlii 1v päiväänsä ensiviikolla.